Tästä osiosta löydätte hyödyllistä tiedoa Teidän kuvauksesta.
Tutustuttehan huolella kuvausehtoihin ennen kuvausmaksun maksamista.
- Asiakas on tutustunut kuvausehtoihin ennen kuvausmaksun maksamista.
Maksamalla kuvausmaksun, hyväksytte myös allaolevat ehdot. Jos toivotte
ehtoihin jotain muutoksia, tulee muutoksista sopia ennen kuvausmaksun
maksamista.
- Kuvausmaksua ei palauteta (ellei peruutuksen syy ole terveydellinen).
- Sairastapauksissa on syytä siirtää kuvauspäivää, uusi kuvauspäivä
järjestyy aina nopealla aikataululla. Flunssaisena ei tule hyviä kuvia,
ja koska studiollani vierailee myös vastasyntyneitä, haluan minimoida
sairastumisriskin.
- Olette tutustuneet kuvaajan kuvaus- ja kuvien käsittelytyyliin
etukäteen. Kuvapakettien hintaan kuuluu kuvien viimeistely, mm. ihon ja
taustan tasaisuuden osalta, suuremmista muutostöistä veloitetaan maksu
erillisen hinnaston mukaan. Toiveet kuvankäsittelyyn liittyen tulee
ilmaista tehdessänne valintoja esikatselugalleriasta.
- Asiakas vastaa toimitettujen kuvien säilytyksestä itse,
eikä Linda Achrén Photographyllä ole kuvien säilytysvastuuta.
- Valokuvaajalle jää tekijän- ja julkaisuoikeudet kuviin, mikä
tarkoittaa että ette voi myydä kuvia kolmannen osapuolen käyttöön, tai
osallistua kuvilla valokuvakilpailuihin ilman suostumustani, ja kuvaajan
nimi on mainittava internet/lehtijulkaisuissa missä kuvia käytetään.
Valokuvaaja voi käyttää kuvia markkinointitarkoituksessa mm.
nettisivuillaan ja sosiaalisessa mediassa, ellette erikseen tätä kiellä.
- Kuvauksen jälkeen käsittelen kuvat, ja saatte ne digitiedostoina
itsellenne, joista teillä on vapaat teettämisoikeudet. Suosittelen
teettämään paperikuvat minun kauttani, koska näyttöni on kalibroitu
vastaamaan ammattitason kuvalabrojen väriprofiileja, ja tällöin printit
ovat laadultaan ja väriltään täysin oikeita. Linda Achrén Photography ei
vastaa muualta tilattujen printtien laadusta tai väristä.
- Kuvapaketteihin kuuluu internetkäyttöön skaalatut vesileimalliset
kuvat esim.somekäyttöä varten. Lisätessänne kuvia nettiin vesileiman
tulee olla näkyvissä kuvissa, tai kuvaajan nimi on mainittava julkaisun
yhteydessä
Linda Achren Photography @lindaachren_photography #LindaAchrenPhotography
- Asiakkaan tiedot (nimet, osoite, email, puhelinnumero) lisätään
asiakasrekisteriin, eikä tietoja luovuteta ulkopuolisille. Tiedot
lisätään myös postituslistalle, mitä kautta saatte ensimmäisenä tiedon
tarjouksista yms. Uutiskirjeen voitte halutessanne perua.
- Kuvaaminen omalla kameralla kuvauksen aikana on kielletty. Behind the scenes kuvia voi kysyttäessä ottaa.
Studioni sijaitsee Espoossa, Tapiolan keskustassa, osoitteessa Itätuulenkuja 5C, 02100 Espoo.
Autolla Kehä 1 suunnasta käännytte toisesta Tapiolan viitasta
(ensimmäisen kulmalla on S-market, toinen tulee pian tämän jälkeen) ja
ajatte eteenpäin, isosta liikenneympyrästä läpi, minkä jälkeen tulee
valot mistä käännytte oikealle, Itätuulentielle. (*)
Ajelkaa tietä eteenpäin, kunnes vasemmalla puolen tietä on portteja, ajatte As Oy
Itätuulenkuja 7A (Huom! 7A) portin eteen, josta soitto minulle
0404119902 niin soitan portin auki. Vieraspaikat ovat portista
katsottuna oikealla keskellä riviä, aidan vieressä, merkitty sinisin
kyltein. Tulen teitä vastaan parkkihalliin. Jos vieraspaikkaa ei ole
vapaana, voitte ajaa takaisin tulosuuntaan, tunnelin alussa oikealla on
Tuulimäen väestönsuojan 2h kiekkopaikkoja ja niin myös kadun varressa,
tai maksullinen Tapiola Park on myös vaihtoehto.
Länsiväylältä Helsingin suunnasta tultaessa käännytte Tapiolan
rampille, ja sieltä oikealle, toisista valoista vasemmalle Olarin
suuntaan ja olette edellä mainitulla Itätuulentiellä, josta samat ohjeet
kuin edellä (*).
Espoon suunnasta tulette Länsiväylältä Tapiolan liittymästä vasemmalle,
ja toisista valoista oikealle, risteyksessä lukee Tuulimäki. Tulette
yllä mainitulle (*) Itätuulentielle, sisääntulo portti jää oikealle
puolelle.
Metrolla saavuttaessa seuratkaa laiturilta Itätuulenkuja opasteita,
ulkona suoraan edessä näkyy vihreä As oy Itätuulenkuja 7 Ajoportti,
portilta soitto minulle 0404119902 niin päästän teidät sisälle. Ovi
rappuun 5C löytyy kun kävelette hallissa suoraan eteenpäin.
Ainoan parkkihallista/kauppakeskuksesta löydätte studiolleni Lindexin
kulmalta. Studioni löytyy suoraan edessä näkyvästä kerrostalosta, ovessa
5C. Vaunuilla pääsette ovelle kiertämällä edessä olevat talot joko
oikealta tai vasemmalta, sieltä menee loivempi ramppi. Ovelta soitto
minulle 0404119902 niin tulen päästämään teidät sisälle.
Vastasyntyneet kuvausinfo
Kiitos että valitsitte minut kuvaamaan uuden perheenjäsenenne!
Ideaalein aika vastasyntyneen kuvaukselle on vauvan ollessa alle kahden
viikon ikäinen, joten olettehan yhteydessä jo muutaman päivän sisällä
vauvan syntymästä sähköpostitse info@lindaachrenphotography.fi jotta
voimme varata teille sopivan kuvausajan. Kuvaan vauvat studiollani
Espoossa Tapiolassa, osoitteessa Itätuulenkuja 5C. Kuvaukseen on hyvä
varata aikaa 2-3tuntia, koska todennäköisesti vauva haluaa pitää
evästaukoja välissä, ja vauvan rauhoitteluun ja asetteluun menee oma
aikansa.
Ennen kuvausta voisitte tutustua portfoliooni tai Instagramin
kuviini, ja valita sieltä muutamia teille mieluisampia kuvia
esimerkiksi. Voitte lähettää esimerkkikuvia minulle etukäteen, tai
voimme katsoa niitä kun saavutte studiolle. Voitte etsiä inspiraatiota
kuviin myös esim. pinterestistä, toiveita toteutetaan mahdollisuuksien
mukaan, kuitenkin kuvaajan kuvaustyyli huomioiden.
Vaikka vastasyntyneellä ei vielä varsinaista rytmiä ole, olisi
kuvausten onnistumisen kannalta hyvä jos vauva olisi hetken hereillä
ennen kuvausta (esim. tunnin verran – lähinnä siksi ettei vauvalla olisi
pitkiä 3h unia takana juuri ennen kuvausta) Vauvan kanssa seurustelu,
vaipanvaihdot ja esim.kylpy saattavat auttaa pitämään vauvaa hereillä ja
usein antaa sitten hyvät unet kuvausten ajaksi. Vauva kannattaa syöttää
hyvin ennen lähtöä, ja pukea mahdollisimman helposti riisuttaviin
vaatteisiin esim. yöpuku tai kietaisubody ovat hyviä vaihtoehtoja (ei
pään yli riisuttavaa bodya). Kannattaa myös katsoa että housujen vyötärö
ja sukat ovat riittävän löysät, jotta niistä ei jää painaumia ihoon.
Voisitte ottaa vauvalle mukaan tutin, vaikka teillä ei sitä ehkä
olekaan käytössä, mutta se voi kuvausten aikana olla hyvä apukeino
vauvan rauhoittamiseen. Joskus myös ylimääräinen maito tulee tarpeeseen
kuvauksen aikana, eli jos teillä on ylimääräistä maitoa, voisitte ottaa
myös sen mukaan tuttipullossa. Jos vauvan iho hilseilee kovasti,
öljyäminen esim. Ceridal öljyllä muutamana päivänä ennen kuvausta
saattaa auttaa tähän, öljyä ei kuitenkaan kannata laittaa kuvauspäivänä,
sillä se kiiltää kuvausvaloissa.
Studioni rekvisiittavalikoima on vapaasti käytettävissänne kuvauksiin.
Minulta löytyy paljon erilaisia taustamateriaaleja, myssyjä, pantoja,
housuja, bodyjä, peittoja, kapaloita ja muuta rekvisiittaa, kuten
erilaisia koreja kuvausta varten. Jos haluatte, että käytämme jotain
teidän omaa rekvisiittaa kuvissa, voitte ottaa sen mukaanne, mutta
välttämättä teidän ei tarvitse ottaa mitään mukaan. Valitsemme
käytettävät rekvisiitat kuvauksen aluksi yhdessä.
Studioni on lämmitetty vauvaa varten, joten palelemisesta ei tarvitse
huolehtia, ja suosittelen muille perheenjäsenille kerrospukeutumista,
jotta voitte mahdollisesti ottaa jonkin kerroksen pois jos tulee liian
kuuma. Jos otamme teistä myös perhekuvia, aikuisten vaatteissa
maanläheiset sävyt; esim. valkoinen, luonnonvalkoinen, musta, harmaa,
sininen, beige toimivat kuvissa hyvin. Kovin pienet kuviot, kuten tiheä
raita/printtikuviot eivät näytä kuvissa hyvältä. Vanhempien on hyvä
varata mukaan vaihtopaita siltä varalta, jos vauvalta pääsee vahinko
vaatteille. Olen myös varautunut vahinkoihin kuvausrekvisiitoille,
kaikki varusteet pestään kuvausten jälkeen. Kuvausten sujumista ei
tarvitse jännittää, etenemme täysin vauvan tahdissa. Vanhemmat voivat
olla seuraamassa kuvausta, tai he voivat huilia kuvausten ajan sohvalla!
Kuvauksen jälkeen käsittelen kuvat kevyesti, ja saatte ne nähtäville
esikatselugalleriaan kuvien valintaa varten. Valittuanne teille sopivan
määrän kuvia galleriasta, ja esitettyänne mahdolliset toiveenne kuvien
käsittelyn suhteen, lähetän teille valitsemanne kuvapaketin mukaisen
laskun. Suoritettuanne maksun saatte kuvat sekä värillisinä, että
mustavalkoisina täyden resoluution digitiedostoina itsellenne, joista
teillä on vapaat teettämisoikeudet. Suosittelen teettämään paperikuvat
ja kuvatuotteet minun kauttani, koska näyttöni on kalibroitu vastaamaan
ammattitason kuvalabrojen väriprofiileja, ja tällöin printit ovat
laadultaan ja väriltään täysin oikeita. Mikäli tilaatte kuvia muualta,
en suosittele tunnin kuvapalveluita, enkä netin suuria printtifirmoja.
En vastaa muualta tilattujen printtien laadusta. Kuvat on rajattu 2:3
kuvasuhteella, eli ne toimivat parhaiten kun ne valmistetaan kokoihin 10
x 15 cm, 15x23cm tai 20 x 30 cm jne. Muissa kuvakoissa rajaukset
saattavat hieman muuttua. Kuvia tilatessanne klikatkaa tilauksesta
kohta: Ei kuvan optimointia/ei kuvan parantelua aktiiviseksi.
Saatte myös internetkäyttöön skaalatut vesileimalliset kuvat, ja mikäli
käytätte kuvia netissä/lehti-ilmoituksessa, vesileiman tulee olla
näkyvissä kuvissa, tai kuvaajan nimi mainittava kuvan yhteydessä
@lindaachren_photography ja #LindaAchrenPhotography . Pyydän myös
kiinnittämään huomiota siihen, että lataatte kuvat ensin alkuperäisessä
muodossa koneelle/puhelimeen, ja sitten vasta otatte kuvat käyttöön,
koska dropboxin sisällä kuvien laatu kärsii. Valokuvaajalle jää tekijän-
ja julkaisuoikeudet kuviin, mikä tarkoittaa, että ette voi myydä kuvia
kolmannelle osapuolelle, ja voin käyttää kuvia markkinointi
tarkoitukseen mm.nettisivuillani ja sosiaalisessa mediassa ellei
asiakkaan kanssa ole toisin sovittu.
PS. Ethän kuvaa omalla kameralla kuvaustilanteessa! Jos haluat ottaa
“tilannekuvan” kuvauksista, niin kysythän etukäteen. Näitä behind the
scenes kuvia voi mielellään jakaa myös minulle. Kiitos!
Kiitos, että valitsitte minut ikuistamaan odotusaikanne!
Kuvaus voidaan toteuttaa joko studiollani Espoossa Tapiolassa, osoitteessa
Itätuulenkuja 5C, tai miljöökuvauksena pääkaupunkiseudulla. Kuvausaika
on noin tunnin verran, tässä ajassa on mahdollista ottaa sekä studio,
että miljöökuvat talon takana olevassa puistossa. Sairastapauksissa on
suositeltavaa siirtää kuvausta, uusi kuvausaika järjestyy aina nopealla
aikataululla.
Voitte etsiä inspiraatiota kuviin esim. pinterestistä, ja jos teillä on
toiveita/ehdotuksia kuvausten suhteen, voitte olla etukäteen
sähköpostitse yhteydessä. Suosin kuvissani maanläheisiä, yksinkertaisia
sävyjä; esim. valkoista, luonnonvalkoista, beigeä, harmaata, mustaa.
Tiheät raidat ja pienet kuviot/printtikuvat eivät välttämättä toimi
kuvissa hyvin. Maximekot, tunikat, tai farkut ja yksivärinen t-paita
toimivat oikein hyvin odotusajan kuvissa, ja toki juhlavampi mekkokin
sopii hyvin. Minulta löytyy tähän tarkoitukseen muutamia mekkoja, joita
voitte halutessanne käyttää, mekot löytyvät tämän linkin takaa, ja
salasana on: odotus
Mekkoja valitessanne huomioikaa alusvaatteiden värit,
olkaimet voidaan piilottaa mekon alle.
Studiollani on muutamia erilaisia taustamateriaaleja, mitkä näette Instagramin
highlights osiosta otsikolla taustat. Jos valitsette mustan taustan
kuviin, niin paita voi halutessanne olla musta, mutta mustat
housut/sukkahousut eivät erotu niin hyvin mustasta taustasta.
Jos toivotte kuvia, missä masu on paljaana, laittakaa kuvaukseen
tullessanne sellaiset vaatteet päälle, mistä ei jää ihoon painaumia.
Mikäli toiveissanne on intiimimpejä kuvia, missä olette kietoutuneena
esim.huiviin, ihonväriset huomaamattomat alusvaatteet on hyvä
vaihtoehto, tai voimme ottaa kuvia myös alusvaatteet päällä/kädet
rintojen suojana.
Suosittelen panostamaan myös meikkiin. Jollet käytä muuten voimakasta
meikkiä, niin arkimeikki vähän voimakkampana toimii hyvin, erityisesti
silmämeikin osalta. Käsittelen ihon kevyesti jälkikäteen, mutta
meikkipohja kannattaa kuitenkin tehdä huolellisesti, että pohjasta tulee
tasainen.
Kuvauksen jälkeen käsittelen kuvat kevyesti, ja saatte ne nähtäville
esikatselugalleriaan kuvien valintaa varten. Valittuanne teille sopivan
määrän kuvia galleriasta, ja esitettyänne mahdolliset toiveenne kuvien
käsittelyn suhteen, lähetän teille valitsemanne kuvapaketin mukaisen
laskun. Suoritettuanne maksun saatte kuvat sekä värillisinä, että
mustavalkoisina täyden resoluution digitiedostoina itsellenne, joista
teillä on vapaat teettämisoikeudet. Suosittelen teettämään paperikuvat
ja kuvatuotteet minun kauttani, koska näyttöni on kalibroitu vastaamaan
ammattitason kuvalabrojen väriprofiileja, ja tällöin printit ovat
laadultaan ja väriltään täysin oikeita. Mikäli tilaatte kuvia muualta,
en suosittele tunnin kuvapalveluita, enkä netin suuria printtifirmoja.
En vastaa muualta tilattujen printtien laadusta. Kuvat on rajattu 2:3
kuvasuhteella, eli ne toimivat parhaiten kun ne valmistetaan kokoihin 10
x 15 cm, 15x23cm tai 20 x 30 cm jne. Muissa kuvakoissa rajaukset
saattavat hieman muuttua. Kuvia tilatessanne klikatkaa tilauksesta
kohta: Ei kuvan optimointia/ei kuvan parantelua aktiiviseksi.
Saatte myös internetkäyttöön skaalatut vesileimalliset kuvat, ja mikäli
käytätte kuvia netissä/lehti-ilmoituksessa, vesileiman tulee olla
näkyvissä kuvissa, tai kuvaajan nimi mainittava kuvan yhteydessä
@lindaachren_photography ja #LindaAchrenPhotography . Pyydän myös
kiinnittämään huomiota siihen, että lataatte kuvat ensin alkuperäisessä
muodossa koneelle/puhelimeen, ja sitten vasta otatte kuvat käyttöön,
koska dropboxin sisällä kuvien laatu kärsii. Valokuvaajalle jää tekijän-
ja julkaisuoikeudet kuviin, mikä tarkoittaa, että ette voi myydä kuvia
kolmannelle osapuolelle, ja voin käyttää kuvia markkinointi
tarkoitukseen mm.nettisivuillani ja sosiaalisessa mediassa ellei
asiakkaan kanssa ole toisin sovittu.
PS. Ethän kuvaa omalla kameralla kuvaustilanteessa! Jos haluat ottaa
“tilannekuvan” kuvauksista, niin kysythän etukäteen. Näitä behind the
scenes kuvia voi mielellään jakaa myös minulle. Kiitos!
Kiitos, että valitsitte minut kuvaamaan pienokaisenne/perheenne!
Kuvaus voidaan toteuttaa studiollani Espoossa Tapiolassa, osoitteessa
Itätuulenkuja 5C, tai miljöössä pääkaupunkiseudulla (kuvauspaikasta
riippuen kuvausmaksuun lisätään matkakulut). Kuvausaika on noin tunnin
verran, kuvausaika on myös mahdollista jakaa sekä studio, että
miljöökuviin studion takana olevassa puistossa.
Kuvauksia ei tarvitse jännittää, eikä niiden sujumista stressata.
Yleensä lapsetkin ovat rennompia, kun huomaavat, että aikuinen on oma
itsensä. Vaikka lapsi olisi luonteeltaan ujo, niin yleensä leikin avulla
pärjäämme hyvin! Toki joskus käy niin, että syli on ainoa paikka mistä
kurkkia jännittävää kameraa, sitten kuvaamme vanhemman turvallisessa
sylissä. Kuvaukseen on varattu aikaa n. tunti, mutta etenemme
kuvauksissa lapsen ehdoilla, joskus kuvaukset sujuvat kerralla
joutuisasti, joskus taas tarvitaan välissä aikuisen syliä ja pientä
taukoa. Huomioithan, että lapsi olisi syönyt ja levännyt ennen
kuvauksia. Sairastapauksissa on suositeltavaa siirtää kuvausta, uusi
kuvausaika järjestyy aina nopealla aikataululla.
Jos teillä on toiveita/ehdotuksia kuvausten suhteen, voitte olla
etukäteen sähköpostitse yhteydessä. Studiollani on muutamia erilaisia
taustamateriaaleja, mitkä näette Instagramin
highlights osiosta otsikolla taustat. Vaikka kuvissani on lapsi
pääosassa, löytyy studiolta erilaisia rekvisiittoja, esimerkiksi
koreja/matkalaukkuja, pieniä tuoleja, kirjainpalikoita, pieni puinen
leikkiauto ja hevonen, 1-kyltti, 1-ilmapallo ja lautakeinu, hameita,
mekkoja, pääpantoja. Voitte halutessanne tuoda omaa rekvisiittaa.
Studioltani löytyvät lasten mekot ja hameet löytyvät tämän linkin takaa,
salasana on: 1v
Kuvieni värimaailma on hillitty, perhekuvia ajatellen suosittelen
aikuisten pukeutumisessa yhtenäisiä, yksinkertaisia värejä; valkoista,
luonnonvalkoista, beigeä, harmaata, sinistä, mustaa. Tärkeintä on, että
käytetyt värit sointuvat jollain tavoin toisiinsa, vaikka värit eivät
olisikaan täysin samat. Tiheät raidat ja kovin pienet
kuviot/printtikuvat ei välttämättä kovin hyvin toimi kuvissa.Jos otamme
istumakuvia, niin huomiokaa myös aikuisten sukat! Lapset ovat usein
kuvissa ilman sukkia.

Kuvatuoteet